Henkinen Tieni

Minun syntymäni oli vanhemmilleni (ainakin heidän sanojen mukaan) kauan odotettu ja toivottu :) Isoveljeni syntymän jälkeen äidilleni sanottiin, ettei hän luultavasti voi saada enempää lapsia ja tietysti äiti oli tästä uutisesta hyvin surullinen. Niin meni viisi vuotta ja äiti tulikin raskaaksi, mutta valitettavasti raskaus oli kohdun ulkopuolinen, joten se keskeytyi. Vielä meni toiset viisi vuotta, ennen kuin minä päätin tulla tänne maailmaan. Eli kymmenen vuotta minua odotettiin ja toivottiin, ennen kuin saavuin tuomaan valoa vanhemmilleni. Äitini usein sanookin, että pitkä odotus palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla<3

Olemme eläneet aina köyhyydessä, joten vähään tyytyväisyys, kiitollisuus ja nöyryys ovat tulleet luonnostaan jo lapsena. Äitini on siivooja ja isäni on laivamies. Niin kuin jo esittelyssä mainitsinkin, niin olen aina tuntenut itseni erilaiseksi, erakoksi, sivusta seuraajaksi ja monesti myös yksinäiseksi. En oikeen ole tiennyt mistä syy on johtunut, koska minulla on kuitenkin aina ollut seuranani veljet, paljon ystäviä ja eläimiä. Lapsuudessa vietin paljon aikaa luonnossa metsiä tutkaillen, koirien kanssa seikkaillen ja laulellen. Muistan istuneeni monesti sekarotuisen koiramme Oskarin kopin päällä laulaen, soittaen minipianoa sekä itkien murheitani sille. Kotipihamme lähistöllä oli myös iso kivi, jossa vietin paljon aikaa yksikseni.


                                            Muistoissani aina säilyen; Oskari <3


Mummoni on ollut aina avoimesti uskovainen. Hän on puhunut meille lapsenlapsillemme enkeleistä sekä muistan hyvin hänen iltarukouksensa ja kuinka hän aina lauleli: "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie..". Kävimme ennen ala-astetta veljeni kanssa pyhäkoulua ja sitten kouluikäisinä vietimme ystävien kanssa kesiä seurakunnan tyttöleireillä. Tottakai nämä kokemukset ovat varmasti jollain tavoin vaikuttaneet henkiseen tieheni, vaikka en uskonto asioista sillon kauhean kiinnostunut ollutkaan. En edes tarkalleen muista minkä ikäisenä aloin kiinnostua henkimaailmasta ja "yliluonnollisesta". Varmasti suuri vaikutus on kuitenkin ollut äidilläni, joka on aina ollut syntyjen ja syvien pohtija. Äitinihän on siis ihminen, jolla on maailman kultaisin ja suurin sydän, eli tosissaan minun paras esikuvani <3 Olen todella ylpeä, että saan olla hänen tytär! En usko, että teini-iässä vielä mietin mitään kauhean syvällisiä asioita. Toki kirjoittelin runoja ja lauluja, luin paljon kirjoja sekä tykkäsin aina askarrella ja maalata. Ehkä voisikin sanoa, että olen jollain tavalla ollut luova, vaikken sitä itse oikein ole ikinä tiedostanutkaan. Ja olenhan toki horoskoopiltani Kalat, jotka yleensä ovat taiteellisia, rakastavia, uhrautuvaisia ja henkisiä.

Jossain vaiheessa siis noin 16-18 vuoden iässä aloin kiinnostua horoskoopeista, unista ja niiden tulkinnoista, sekä henkimaailmasta. Monien elämän haasteiden ja ensimmäisen kerran ennustajalla/selvännäkijällä käyntini jälkeen on luultavasti alkanut nopeampi herääminen.

Muistan kun isäni kanssa ajattelimme äidin olevan aivan sekaisin, kun hän kävi ennustajilla ja palasi sieltä usein itkien. Mietin silloin että mitä järkeä tuossa on, jos tulee vaan paha mieli. Myöhemmin tajusin, että äitini itki usein sen takia, että hän oli vaan järkyttynyt, kuinka oikeassa selvännäkijä oli kaikissa asioissa ollut! Myönnän kyllä siis olleeni itse todella skeptinen ensimmäisen kerran tulkinta-aikani varattua. Ja teimmekin pieniä testauksia ennustajalle ystävieni kanssa. Se nolottaa minua edelleen todella paljon!

Mutta istunnon jälkeen kaikki epäluuloni katosivat kuin tuhka tuuleen ja jouduin käsittelemään tulkinnassa esiin tulleita asioita pitkään. Suurimmat kysymykseni olivat, että kuinka joku vieras ihminen voi tietää sen kaiken?

Ihmisen mieli vaan on niin kummallinen, että on pakko saada selitettyä kaikki tapahtumat aina järjellä.
Siitä kuitenkin alkoi nopeasti matkani jonkin Suuremman löytämiseen.

Luin monia hengellisiä kirjoja, erityisesti selvänäkijöiden elämänkertoja, raamattua ym, etsin tietoa, kävin ennustajilla sekä pohdin paljon asioita. Tein siis paljon itsetutkiskelua ja tuntui, että tiedonjano ei lopu koskaan. Valitettavaa vaan oli, etten voinut jakaa oivaltamiani asioita kuin harvojen ihmisten kanssa. Tottakai tähän vaikutti ikäni hyvin paljon. Tunsin monesti olevani henkiseltä iältäni nelikymppinen, vaikka olin juuri täyttänyt 20vuotta :) Musiikki makuni (iskelmä) ja mielenkiintoni olivat hyvin erilaisia, kuin muilla samanikäisillä ystävilläni.

Aikuisikään saavuttuani ja muutettuani Etelä-Suomeen, vaikutti henkisellä tielläni paljon. Sain itseluottamusta siitä, että uskalsin tehdä rohkean elämänmuutoksen, muuttaessani yksin vieraalle paikkakunnalle, suureen kaupunkiin.

Mutta sitten (noin pari vuotta asuttuani uudessa kaupungissa, vaikeiden parisuhteiden, uuden työpaikan ja rahavaikeuksien aikana) minulle tuli vaihe, jolloin kysymyksiä oli enemmän kuin vastauksia. Miksi olen täällä? Kuka minä olen? Mikä Jumala on? Miksi vastoinkäymisiä on pitänyt tapahtua? Mitä on kuoleman jälkeen? Onko enkeleitä olemassa? Olenko yksin? Miksi olen masentunut? Miksi muille tapahtuu hyvää? Miksi en löydä elämänkumppaniani?  Mikä minussa on vikana?  Miksi mietin näitä asioita? Mikä tarkoitus tällä kaikella on? Mikä minun elämäntehtäväni on?

Olen jo ehkä joihinkin kysymyksiini löytänyt vastauksia, mutta etsintä edelleen jatkuu. Niinhän sitä sanotaan, etteti ihminen tule koskaan täysin valmiiksi. Matka siis jatkukoon! :)
   

        

2 kommenttia:

  1. kuules rakas kummi tyttöni ,,sinulla on ollut oma etsikko aikasi,,minä sain tietää jo kaksi vuotta sitten että minun lähelläni on enkeli lapsi<3 ,,en osannut sillon yhdistää että se olisit sinä <3 ,,ei se että juuri sinä olet valittu ei se ei milään tunnu pahalta vaan hyvältä,,tämän tiedon sain kun olin pohjosissa <3 lähellä kemijärveä,,siellä on ihminen joka on minulle tärkeä<3,,hänen tytär on kanssa enkeli lapsi <3 taiteelinen ja herkkä <3,,ja omalla tavalaan yksin viihtyvä<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Rakas kummiseni kauniista sanoistasi <3

    VastaaPoista